|
BLOGI 2007 - KESÄKUU
Joulu - Marras - Loka - Syys - Elo - Heinä - Kesä - Helmi - Tammi |
|
MA 25.6.2007 - 12.30
Juhannus sitten tuli ja meni, joten jälleen on paluu arkeen syömisen, juomisen ja juhlinnan jälkeen. Suomalaiset eivät näköjään ole vieläkään oppineet juhlimaan turvallisesti, sillä tänäkin vuonna viikatemies on ottanut omansa. Selailin ajankohtaisia uutisia ja ainakin kolmetoista on kuollut juhannuskarkeloissa ja se pistää miettimään, onko juhliminen tosiaan näin hasardia hommaa. Tosin sama kaava näyttää toistuvan joka vuosi, vaikka asioista varoitellaan etukäteen. Niin ja olipa tuolla englannin tienoilla nähty ufojakin, joten olivat varmaan suippopäätkin tulleet ihmettelemään keskikesän pippaloita. Toivottavasti eivät ota mallia tai kohta alkaa tippumaan taivaalta metalliromua niskaan. |
|
|
KE 20.6.2007 - 10.40
Muutamia kuukausia on mennyt ihan hiljaiselossa, mutta tehdäänpä nyt pitkästä aikaa päivityksiä tänne nettiin. Uudet sivut tuli siis kyhättyä, tai oikeastaan vasta sivupohjat, joita on jatkossa sitten tarkoitus päivittää aina kun aikaa liikenee. Mutta alku se on tämäkin. Treenit ovat olleet sellaista kevyttä ylläpitävää hilputtelua, mutta nyt kun alkoi kesäloma, niin on taas aikaa panostaa hommaan entistä paremmin ja pääsee eroon rikkonaisesta treenirytmistä. Esim. leirien aikaan meni pari viikkoa täysin ilman treeniä ja ruokailutkin olivat mitä sattuu. Eli vara on parantaa ja rutkasti :) |
|