BLOGI 2008 - HUHTIKUU

 

Joulu|Marras|Loka|Syys|Elo|Heinä|Kesä|Touko|Huhti|Maalis|Helmi|Tammi

 

TI 22.4.2008

Huhtikuun kuulumisia

 

Plakkariin oli kertynyt muutama talvilomapäivä, joten pakkasin viime viikolla tavarani ja läksin viideksi päiväksi Helsinkiin. Mikäs siellä oli ollessa kavereiden luona täyshoidossa ja oisin mielellään viipynyt pitempääkin, ellei työhommat olisi painaneet päälle. Kiitokset Rikulle ja Hennalle vieraanvaraisuudesta.

 

Samalla reissulla tuli käytyä katsomassa kisameiningit Kultsalla, jossa oli ohjelmien ohessa mukava törmäillä tuttuihin ja ottaa hyviä röpinöitä. Phil Heath oli myös paikalla ja pitihän se ängetä proäijän kanssa samaan kuvaan.  Sunnuntaina oli sitten aika palata takaisin Rolloon ja kyllä siinä jälleen huomasi, että on se Suomi pitkä maa. Hesassa kevät oli jo pitkällä ja ruoho viittä vaille alkoi vihertää, kun kotona oli vielä lumi maassa.

 

Treenihommat etenee jälleen mukavasti ja painokin on noussut 118 kiloon. Pientä flunssaa on kyllä jälleen yritellyt päälle, mutta vain vuotavan nenän kanssa tulee vielä toimeen, eikä treenejä ole tarvinnut jättää kokonaan väliin kuumeilun tms. vuoksi. Reissussakin tuli treenailtua melkein joka päivä, joten etiäpäin mennään päivä kerrallaan.

Riku, Phil ja mie