KEVYTTÄ JUMPPAA

Tänään sitten päätin kokeilla, joko kroppa kestäisi treenailla ja väännyin heti seitsemältä töiden jälkeen salille. Reilun parin viikon tauko ja edelleen vaivaava flunssa tekivät treenistä aika nihkeää, mutta niin siinä vaan puolitoista tuntia vierähti rintaa ja olkapäitä hinkatessa. Treenin jälkeen ei kyllä ollut mikään voittajafiilis, mutta jonkinmoinen alku tämä  kuitenkin oli kadonneen kunnon metsästykselle. Pitää vaan toivoa, ettei kroppa ottanut moisesta hommasta nokkiinsa ja laita nyt käsijarrua päälle paranemisen suhteen. Iltapalalla täytyy hörpätä vähän reilummin monivitamiinisoppaa ja toivoa parasta. Mutta eipä siitä sen enempää, katsotaan ja kuulostellaan.

KULTAINEN 80-LUKU

Sain allaolevan tekstin kaveriltani ja se on nii-in totta ja muistoja herättävä, että on ihan pakko julkaista se myös muiden ihmeteltäväksi. Tällaista se oli silloin joskus, kun meikällä oli pitkä tukka ja Michael Jackson oli musta.

"Vanhemmillani on tapana ikävystyttää minut kuoliaaksi typerillä kommenteillaan siitä, miten vaikeaa elämä mukamas oli, kun he olivat nuoria. Tiedättehän.... Kouluun piti kävellä aina 30km ylämäkeen molempiin suuntiin joka ikinen aamu ympärivuoden kestävissä lumimyrskyissä kantaen nuorempia sisaruksiaan selässään. Ja koulussa oli vain yksi luokkahuone ja kaikki saivat vain kymppejä, vaikka kaikki olivat myös töissä 16 tuntia päivässä nälkäpalkalla, ettei perheen tarvinnut nähdä nälkää. Itse en koskaan kertoisi tällaisia, vannoin... Mutta...nyt kun olen vanhempi, niin en voi kuin ihmetellä, miten helppoa nykynuorisolla on. Niillä on kaikki niin vitun hyvin! Minun nuoruuteeni verrattuna he elävät kuin kuninkaat! Nykynuoret eivät todellakaan ymmärrä, miten hyvin heillä on asiat! Kun olin nuori, niin ei meillä ollut mitään internettiä. Jos halusimme tietää jotain, niin menimme kirjastoon ja haimme sen tiedon itse. Ei ollut copy-paste toimintoa, muistiinpanot joutui vääntämään ihan itse materiaalista, jota varten ensin kahlasi sivukaupalla kirjoja läpi. Eikä silloin ollut sähköpostia! Meidän piti kirjoittaa kirjeitä, paperille, kynällä. Ja sitten piti kävellä ulos, joskus jopa kadun toiseen päähän, että sai kirjeen laitettua postilaatikkoon ja siltikin sen perillemeno kesti viikon. Eikä meillä ollut MP3:sia tai Napstereita! Jos halusi varastaa musiikkia, piti kävellä levykauppaan ja varastaa se itse. Tai odottaa koko ilta radion vieressä, että sai nauhoitettua kappaleen radiosta ja silloinkin juontaja yleensä puhui biisin alun tai lopun päälle ja pilasi koko kappaleen. Levyt saatana olivat mustia muovilättyjä ja maksoivat omaisuuden. Ne piti kääntää itse, jos halusi kuunnella molemmat puolet. Eikä voinut kuunnella autossa - tosin, eipä autojakaan ollut joka perheessä. Kasetteja pystyi sentään usein kuuntelemaan autossa, mutta nekin piti kääntää. Ja niistä hajosivat nauhat luvattoman usein, jolloin mikään ei pelastanut lempikasettiasi. Ei ollut varmuuskopioita tietokoneen kovalevyllä. Ja tiedättekö mikä oli todella rankkaa? Pornoa ei saanut netistä! Ei, vaan piti lahjoa joku ostamaan Jallu kioskilta. Joko noin, tai sitten runkattiin Anttilan alusvaatekuvaston kanssa. Ei ollut muita vaihtoehtoja. Eikä meillä ollut mitään hienoa tekniikkaa, kuten koputustoimintoa puhelimessa. Jos olit puhelimessa, kun joku soitti, niin soittajanpuhelin tuuttasi varattua. Eikä meillä ollut mitään vitun soittajannumeronnäyttöjäkään. Kun puhelin soi, ei ollut aavistustakaan, kuka se oli. Oli vaan pakko ottaa riski ja vastata! Ja itse puhelin, niitähän oli jokaisella perheellä yksi. Keskellä aulaa, että kaikki varmasti kuulivat kaikki keskustelut. Ja johdolla seinässä kiinni, ettei sitä voinut siirtääkään, koska se irtosi seinästä jos kävelit pari metriä. Pikavalinnasta ei meidän nuoruudessamme oltukuultukaan. Kun veivasit pyöreällä kiekolla kaverin numeron, ja numero olikin varattu - veivasit sen uudestaan. Ja ehkä uudestaan. Ja ehkä vielä. Ikinä ei myöskään tiennyt, kuka näihin kollektiivisiin puhelimiin vastasi - yleensä ei ainakaan se oma kaveri, vaan joku muu perheenjäsen. Jolloin piti esitellä itsensä ja kohteliaasti pyytää hakemaan kaveri puhelimeen! Eikä meillä ollut mitään Pleikkareita ja hienoja3D-grafiikoita. Meillä oli joku kämäinen tv-peli ja tietokone Commodore 64! Ja maailmassa oli sormilla laskettava määrä pelejä, kuten Space Invaders ja Asteroids, jotka näyttivät lähinnä legoilta. Pelinhahmot olivat neliöitä. Sinä olit neliö Avaruusolennot olivat neliöitä. Ammukset olivat neliöitä. Asteroidit olivat neliöitä, jotka ammuttaessa hajosivat pienemmiksi neliöiksi. Eikä silloin ollut mitään vaikeustasoja tai kenttiä, vaan sama kenttä ja vaikeustaso ikuisuuksiin asti. Eikä pelejä voinut pelata läpi, peli vain jatkui aina vaikeampana ja nopeampana kunnes kuolit. Ihan kuin elämä! Eikä leffateattereissa ollut kaltevaa lattiaa, vaan kaikki penkit olivat samalla korkeudella! Jos edessäsi istui pitkä hujoppi, niin se siitä, eipä tarvinnut katsoa sitä leffaa. Ja toki meillä oli telkkari, mutta silloin oli kaksi kanavaa ja nekin mustavalkoisia. Eikä ohjelmia nähnyt mistään tekstiteeveestä, vaan ne piti katsoa lehdestä. Eikä silloin ollut mitään Cartoon Networkkia! Piirrettyjä tuli vain lauantaiaamuna. Ymmärrättekö te?? Piti odottaa koko vitun viikko nähdäkseen piirrettyjä. Kanavasurffaillessa pysyi meidän nuoruudessamme hyvässä kunnossa, koska ei ollut kaukosäätimiä. Joka kerta kanavaa vaihdettaessa tai ääntä säädettäessä piti kävellä tv:n luokse!! Tällä kaikella tarkoitan, että nykynuorilla on asia tniin "#%%/ hyvin! He ovat täysin pilalle hemmoteltuja, eivät varmasti kestäisi elämää 80-luvulla! Perkele!"

HÄÄTÖILMOITUS VIRUKSELLE

Aargh...tämä kipeenä oleminen on ärsyttävää touhua, kun ei pysty mitään liikuntaa harrastamaan. Eilen kun aamulla heräsin, rytkähti kuumemittari heti 38,3 pykälään ja päässä jyskytti kuin pahimmassa kanuunassa. Tekaisin pojalle pikaisesti aamupalan ja totesin etten edes yritä töihin, vaikka siellä kyllä odotti miljoona ja yksi tekemätöntä hommaa. Makasin sitten koko päivän sängyssä tekemättä yhtään mitään. Koitin kohdata asian positiivisesti ajattelemalla, että päivän energiansaanti menee taatusti 2000kcal alle tarpeen ja kehon lämpö on vielä sopivasti koholla ilman termogeenejäkin, niin tässähän rasvapoimut häviää sutjakkaasti, kuin hylkeellä helteellä. Tosin tuota mielikuvaa en uskonut keskimäärin kuin 1,6 sekuntia, jonka jälkeen vaivuin takaisin apaattiseen olotilaan: välillä kuuma, välillä kylmä ja alla hikiset lakanat solmussa. Kirosin viiden minuutin välein sen viruspenteleen, joka eksyi elimistööni kutemaan. Eikö sekään parempaa paikkaa keksinyt hommilleen. Helkatin huono maku sillä ainakin asuinympäristönsä suhteen on. Koitan parhaillaan hommata sille pikahäädön asuinyhteisöä häiritsevän käyttäytymisen vuoksi. Tänään hakemus ei ainakaan mennyt läpi, vaikka laitoin liitteeksi runsaasti vitamiineja ja muita mukavia ylläreitä. Painostus jatkukoon...

FLUNSSA YLLÄTTI

Jep, näin kävi. Perinteinen vuoden vaihteen jälkeinen lentsumörkö ei jättänyt vierailuaan väliin tänäkään vuonna ja tässä sitä nyt pöllistellään nokka punaisena kaktus kurkussa. Viikonloppuna olisi Inarissa pieni luentopäivä treenihommista, joten täytyy toivoa, että siihen mennessä olo paranisi ja ainakin ääntä tulisi sen verran, että pystyisi ihmisten lailla puhumaan. Harmi homma sinänsä, kun treenit taas kulkivat mukavasti eteenpäin, mutta tuleepahan nyt lepuuteltua jokin aikaa ja ehtii ainakin paremmin rämpäytellä kitaraa. Viikonlopun kuumeen lisäksi on ilmassa ollut kitarakuumettakin ja uutta kepakkoa olen katsellut jo jonkin aikaa. Arvonta heittelee vielä toistaiseksi Ibanezin ja Jacksonin välillä ja thomannin sivuja tulee rullailtua silmät ristissä. Että siinäpä nämä tämänkertaiset lätinät ja lisää vitamiinia koneeseen.