BLOGI 2008 - TOUKOKUU

 

Joulu|Marras|Loka|Syys|Elo|Heinä|Kesä|Touko|Huhti|Maalis|Helmi|Tammi

 

MA 26.5.2008

Muikkuja mahan täydeltä

 

Alkako tuossa viime viikonloppuna hiukomaan sen verran pahasti, että olotila vaati välittömiä toimenpiteitä. Perjantaina siis hyppäsin bussiin ja nokka suunnattiin kohti kalkukkojen luvattua maata, Kuopiota. Perille päästyäni säntäsin torille ostamaan maukkaita muikkuja ja kyllä helpotti ison lautasellisen jälkeen mukavasti. Kyllä aito savolainen voissa paistettu muikku on vaan niin hyvää, että niillä vetää pötsin turvoksiin ihan huomaamattaan. Jos totta puhutaan, niin oli minulla tietenkin muitakin intressejä Kuopioon mennä, kuin pelkkä muikunsyönti, vaikka hyvä syyhän sekin toki on. Työkeikka Nuori Kulttuuri -tapahtuman osalta oli tosi mukava ja viikonloppu meni kuin siivillä. Kesä oli savolandiassa huomattavasti pidemmällä kuin kotikonnuilla ja tämän huomasi sunnuntaina kotiin palatessa. Pihalla odotti vielä lumikasa, eikä puissakaan juuri vihreää vielä näy. Mutta usko kesän tuloon on kova ja shortsit on jo kaivettu valmiiksi esille kunnon helteitä varten.

 

Tänään laitoin rastin kalenteriin, sillä nyt loppui ylimääräiset evästykset ruokapöydästä karsitaan kaikki turha pois. Aamupaino huitelee jo yli 123 kilon, joten syytäkin tähän eväiden siistimiseen on. Tarkoituksena on hiljalleen poltella silavia vähemmäksi ja koittaa pitää lihoja päällä edes jonkin verran. Treenit on kyllä kulkeneet ihan mukavasti, vaikka olkapäävaivat eivät tunnu hellittävän. Kai se on uskottava, ettei ne siitä levollakaan kummene, joten pitää vaan paahtaa menemään sen, minkä pystyy. Eipä tässä suurempia... iltarahkalle ja köllöttelemään, että jaksaa huomenna herätä, jos hyvin käy.