|
TERVETULOA RANEWEBBIIN
Raneweb on ylläpitämäni
yksityinen kotisivu, joka käsittelee kehonrakennukseen, kuntoiluun sekä
ravintoon liittyviä asioita. Ensimmäisen Ranewebin julkaisin vuonna 2001
ja sittemmin sivuja on uudistettu useaan kertaan. Nykyinen versio
valmistui keväällä 2009.
Sivuston tekstit pohjautuvat pääasiassa omiin
mielipiteisiini ja kokemuksiini, jotka ovat karttuneet reilut 21 vuotta
jatkuneen kehonrakennusharrastukseni mukana. Näiden sivujen sisältö on siis
vain yhden lajin harrastajan näkökulma asioihin - ei mikään
absoluuttinen totuus, jos sellaista on olemassakaan. Toivon näistä
harrastussivuista olevan iloa ja hyötyä
niin vasta-alkajille, kuin kuntosaliharrastuksen parissa kauemminkin
puurtaneille.

YHTEYSTIEDOT
Sähköposti:
rane@raneweb.net
Puhelin:
050-413 5902
HENKILÖTIEDOT
Syntymäaika- ja paikka
11.11.1975 Haapajärvi. Nykyinen asuinpaikkakunta ollut vuodesta 1999
saakka Rovaniemi.
Kehonrakennuksen löysin veljeni patistamana 13-vuotiaana.
Nappulasta asti olen pelannut futista ja muita pallopelejä, mutta
kehonrakennus oli liikunnallisista harrastuksista se, joka kolahti
kunnolla ja sillä samalla tiellä olen edelleen. Kehonrakennuksessa minua
kiehtoo eniten sen kokonaisvaltaisuus ja haasteellisuus moniin muihin
urheilulajeihin verrattuna. Tässä lajissa vain kovalla pitkäjänteisellä
työllä voi saada tuloksia, enkä ole koskaan ollut "heti mulle kaikki
nyt" -tyyppi, joten siinäkin mielessä laji sopii minulle hyvin. Kaikki
osa-alueet elämässä täytyy olla balanssissa, jotta kehonrakennuksessa
voi pärjätä. Kaikki mitä teet päivittäin ruokailun, treenin, levon,
elämänrytmin, lihashuollon jne. suhteen vie sinua tässä lajissa joko
poispäin tai kohti tavoitetta. Oleellista ei ole myöskään aina se, mitä
teet, vaan mitä jätät tekemättä. Monet lajia tuntemattomat ihmettelevät,
miksi teen tätä, koska joudun luopumaan monista asioista. Mielestäni en
ole joutunut luopumaan mistään, mutta paljon sellaisia kokemuksia olen
saanut tämän lajin myötä, joita en olisi koskaan kokenut, jos olisin
valinnut jonkin toisen ja ehkä helpommankin tien. Tämä on elämäntapa,
joka vie mukanaan. Sitä on hankala perustella kenellekään toiselle, se
on koettava itse ymmärtääkseen.
Kilpailuhistoria
-
2004
Kehonrakennuksen SM, noviisien raskas sarja, 5. sija
-
2004
Kehonrakennuksen SM, raskas sarja, 4. sija
-
2004
Maksimi sotilaspenkki-punnerruksen avoin Pohjois-Suomen
mestaruuskisa, 1. sija
-
2005
Maksimi sotilaspenkki-punnerruksen SM-kilpailu, 6. sija
-
2006
Kehonrakennuksen SM-katselmus, raskas sarja, 6. sija
-
2006
Kehonrakennuksen SM, raskas sarja, 5. sija
-
2009 Kehonrakennuksen SM +100kg. Ei finaalissa.
Sponsori/yhteistyökumppani
WaltaWoima (www.waltawoima.com)
Gym EveryBody (www.gymeverybody.com)
Seurat
Team JiiPee
Koulutus
-
Ylioppilas, Haapajärven Lukio -94
-
Sotilaspoliisi/koirankouluttaja, Sodankylän Jääkäriprikaati II-94
-
Ilmaisukasvatuksen approbatur, Jyväskylän Yliopisto, avoin linja -97
-
Nuoriso- ja vapaa-aikatoiminnanohjaajan ammatillinen tutkinto,
Etelä-Pohjanmaan Opisto -98
-
Kasvatustieteen approbatur, Lapin Yliopisto, avoin linja -99
-
Art
as an measure in combat against social exclusion, HKI 2000
-
Concrete use of multimedia in youth work, Liechtenstein 2001.
-
+
kaikenlaista pientä kurssitusta, ettei mene parasta ennen-päiväys
umpeen :)
Työhistoria
-
Kesätyöläinen, Oksavan Puu Oy, kesät 90-95
-
Varhaisnuoriso- ja nuorisoleirien ohjaaja, HPJ:n kulttuuri- ja
vapaa-aikatoimi kesät 96-97
-
Museoesittelijä, K.J. Ståhlbergin lapsuudenkotimuseo kesät 96-97
-
Kitaransoiton opettaja, Etelä-Pohjanmaan Opisto/Koskenkorvan
nuorisotila syys 96, kevät 97
-
Nuorisotyöharjoittelija opintojen rinnalla, Perhekoti Toiska 96-98
-
Tukihenkilötoiminta, Helsingin kaupungin sosiaalihuolto, 97-98
-
ATK-tukihenkilö/verkkopalveluiden ylläpitäjä, Etelä-Pohjanmaan
Opisto, 97-98
-
Vahtimestarin apulainen/vapaa-ajanohjaaja, Etelä-Pohjanmaan Opisto
kesä-syys 98
-
Vahtimestari Pub Hulibumba -98
-
Tarjoilija/myyjä, Hesburger Rovaniemi -98
-
Rovaniemen kaupungin nuorisopalvelukeskus: nuoriso-ohjaaja 99-08
-
Rovaniemen kaupungin nuorisotiedotus: tiedotusneuvoja,
elo-loka 07
-
Rovaniemen kaupungin nuorisopalvelukeskus: nuorisosihteeri
1.1.-21.5.08
-
Rovaniemen kaupungin nuorisopalvelukeskus: tiedotusneuvoja 22.5.08
- 24.9.08
Nykyinen työ
-
SPR Vastaanottokeskus/Rovaniemi, Nuorten
tukiasunnot: pakolaisohjaaja
-
Graafinen suunnittelu
-
Ravinto ja
harjoitusohjelmiin/ohjauksiin liittyvät palvelut
NIPPELITIETOJA
Mitat
176 cm
lyhyt, paino offilla 115-125 kg,
kisoissa n. 100-105 kg
Harrastukset
Musiikki/bänditoiminta/kitaransoitto ja biisien kehittely, tietokoneet, piirtäminen/grafiikka,
elokuvat, lukeminen,
kokkaaminen ja
kehonrakennus.
Lausahduksia ja ajatelmia
-
Kaikki on päästä kiinni - tahdon lujuus korreloi saavutettujen
tulosten kanssa.
-
Ei
ole läheskään niin nälkä, kun välillä syö.
-
Mitä
sitä paskoja liikkeitä veivaamaan.
-
Ne,
jotka luulevat olevansa muita fiksumpia, eivät tyhmyydessään huomaa
omia vajaavaisuuksiaan.
-
Pyri
elämään joka päivä siivosti, mutta jos sotket, muista myös siivota.
-
Jos
ei ole mitään järkevää sanottavaa, on parempi pitää turpansa kiinni.
-
Asioilla on tapana järjestyä, mutta toisaalta on varmempaa, jos
niiden eteen pyrkii tekemään jotain.
-
Monesta pienestä peräkkäisestä askeleesta syntyy pitkä matka
-
Älä sure sitä, mitä sinulla ei ole, vaan nauti siitä
mitä sinulla jo on.
|
 |